Darekon uudistaa vaiheittain visuaalista ilmettään kuvastamaan yrityksen kasvua, teknistä kehitystä ja kirkastunutta strategiaa. Uusi logo on ensimmäinen näkyvä osa laajempaa visuaalista päivitystä, jonka tavoitteena on vahvistaa Darekonin asemaa modernina ja luotettavana sopimusvalmistuskumppanina.
Darekon on kasvanut, kansainvälistynyt ja monipuolistunut viime vuosina vahvasti. Uudistetulla visuaalisella ilmeellä haluamme varmistaa, että yrityksen ulkoinen identiteetti kulkee käsi kädessä toiminnan kehityksen kanssa. Uusi design korostaa kolmea ydinasiaa: läpinäkyvyyttä, luotettavuutta ja toiminnan jatkuvaa kehittämistä, samoja arvoja, joihin Darekonin palvelut perustuvat.
Uudistuksen näkyvin osa on uusi, virtaviivainen logo. Se ei kuitenkaan ole irrallinen elementti vaan perusta, jolle meidän on helppo rakentaa selkeä ja yhdenmukainen brändikokonaisuus.
Logon historia kertoo Darekonin kehityksestä


Darekonin 40 vuoden historiaan mahtuu useampi logouudistus. Ensimmäinen logo oli käytössä yrityksen perustamisesta vuonna 1985 2000-luvun alkuun, jolloin käyttöön otettiin edellinen, typografisempi logo. Molemmat logot heijastivat vahvasti Darekonin kunkin aikakauden vaihetta: 1980‑luvun symbolipohjainen ilme kuvasi vakautta ja juuria kasvavassa teollisuusympäristössä, kun taas 2000‑luvun alun typografisempi ja linjakkaampi logo kuvasi modernisoituvaa, yhä teknisempää toimintaympäristöä.


Uudistettu logo on tarkoituksella hyvin suoraviivainen ja pelkistetty. Se on suunniteltu kuvastamaan Darekonia 2020-luvulla ja mitä haluamme olla tulevaisuudessa: selkeä, suoralinjainen, moderni ja eteenpäin katsova teknologiaosaaja.
Uusi logo on suunniteltu selkeäksi, moderniksi ja muuntautuvaksi
Logoa suunniteltaessa painotettiin etenkin tarvetta puhtaalle ja selkeälle ilmeelle, joka puhuisi yrityksen puolesta ilman turhia korulauseita. Mukaan haluttiin myös säväyttävä elementti, joka sulautuisi luontevasti osaksi yrityksen nimeä ja kertoisi sen tarinaa kaikissa muodoissaan ja kaikissa kanavissa. Niin staattinen kuin animoitukin logo toimivat selkeästi niin digitaalisissa kanavissamme kuin tuotteissamme, pakkauksissamme ja erilaisissa tuotantoympäristöissä.
D:n sisään asetettu piste kuvastaa paitsi asiakkaan tuotteen kulkua suunnittelusta valmiiseen ratkaisuun sekä Darekonin omaa, yli 40 vuoden matkaa teknologian sopimusvalmistajana. Tarinallamme on alkupiste ja selkeä reitti, jota seuraamalla voimme kehittyä jatkuvasti ja päästä asettamiimme tavoitteisiin. Näin uusi logo kuvastaa myös katseemme suuntaa: meillä on esteetön näköyhteys niin menneeseen kuin tulevaankin. Tämä jatkuvuus ja eteenpäin kulkeva kehitys näkyvät myös logon animoidussa versiossa, jossa piste liikkuu logon läpi, tuo kirjaimet esiin yhden kerrallaan ja palaa lopuksi takaisin lähtöpisteeseensä.
Logo on suunniteltu palvelemaan monenlaisia ympäristöjä digitaalisista kanavista teknisiin dokumentteihin, pakkauksiin ja tuotantotiloihin. Pelkistetty muotokieli varmistaa, että Darekonin brändi pysyy selkeänä ja tunnistettavana kaikissa mittakaavoissa ja käyttötilanteissa, mobiilinäytöistä suurikokoisiin valo-opasteisiin.
Uudistuksen käyttöönotto vaiheittain
Uusi logo on nyt käytössä kaikissa Darekonin digitaalisissa ympäristöissä.
Fyysiset materiaalit kuten pakkaukset, kyltit ja työvaatteet päivittyvät vaiheittain kuluvan vuoden aikana osana luonnollista materiaalikiertoa.
Visuaalisen identiteetin päivitys jatkuu vuoden 2026 aikana muun muassa graafisella ohjeistolla ja muilla materiaalipäivityksillä.