Darekon on saanut EcoVadisin vuoden 2026 vastuullisuusarvioinnissa pronssia ja sijoittuu siis maailmanlaajuisesti arvioitujen yritysten parhaaseen 35 prosenttiin. Tunnustus on merkittävä virstanpylväs pitkäjänteisessä ja tavoitteellisessa vastuullisuustyössämme, jota olemme rakentaneet määrätietoisesti kaikilla tehtaillamme Suomessa, Ruotsissa ja Puolassa.
EcoVadis on maailmanlaajuisesti tunnustettu yritysvastuullisuuden arviointialusta, joka tarkastelee yritysten vastuullisuussuoriutumista neljällä osa-alueella: ympäristö, työvoima- ja ihmisoikeudet, etiikka sekä vastuulliset hankintakäytännöt. Arviointi perustuu yritysten dokumentoituihin käytäntöihin, toimenpiteisiin ja raportointiin, ja sen tavoitteena on tukea niitä vastuullisuustoiminnan jatkuvassa kehittämisessä.
Darekon liittyi EcoVadisin arviointijärjestelmään vuonna 2024, ja jokaisessa arvioinnissa olemme saavuttaneet pronssimitalin. Tulos osoittaa, että vastuullisuuskäytäntömme ja johtamismallimme täyttävät EcoVadisin asettamat kriteerit ja luovat vahvan perustan vastuullisuustyön jatkokehittämiselle.
”Olemme vuosittain parantaneet pisteitämme EcoVadis-arviossa noin 15 %, mikä on loistava suoritus kaikilta darekonilaisilta ja voimme olla siitä ylpeitä,” sanoo Darekonin toimitusjohtaja Kai Orpo.
Arviointi kuvaa, miten vastuullisuus on integroitu osaksi Darekonin strategiaa, johtamista ja arjen toimintaa. Tämä näkyy myös kokonaispisteiden vuosittaisena nousuna.
Vuosina 2024–2025 olemme selkeyttäneet toimintamallejamme ympäristöön, ihmisiin, hankintoihin, tietoturvaan ja riskienhallintaan liittyvissä teemoissa. Samalla olemme vahvistaneet ESG-mittareitamme ja kehittäneet raportointiamme tukemaan läpinäkyvää ja johdonmukaista vastuullisuustyötä. Avoimuuden ja selkeiden toimintatapojemme avulla olemme vahvistaneet henkilökuntamme ja asiakkaidemme luottamusta ja tyytyväisyyttä toimintaamme entisestään.
Tulemme kehittämään vastuullisuustyötämme edelleen myös tulevina vuosina. Vuonna 2026 yhtenäistämme jätekirjanpidon koko konsernissa EU:n jätekoodiston mukaisesti, vahvistamme kiertotalouden roolia käytännön toiminnassa, tarkennamme hiilijalanjäljen laskentaa ja toteutamme konsernitason HR kehityshankkeita. Suunnittelemme myös liittyvämme SBTi-ilmastotavoitteisiin (Science Based Targets Initiative) lähitulevaisuudessa.
Lisäksi kehitämme edelleen vastuullisuusmittareitamme, parannamme raportointimenetelmiämme ja tarkennamme kerättyä dataa. Teemme ESG työtä tiiviissä yhteistyössä asiakkaidemme kanssa, jakaen tietoa ja osaamista yhteisesti sovittujen käytäntöjen pohjalta, jotta voimme vastata tuleviin vaatimuksiin ennakoivasti ja vaikuttavasti.
“Meillä vastuullisuustyö lähtee asiakkaista, mutta se syntyy arjessa eri tiimien yhteistyönä. Kun laatu, tuotanto, hankinta, HR ja vastuullisuus tekevät asioita yhdessä ja avoimesti, syntyy myös tuloksia. Panostamme selkeään mittaamiseen ja kehitämme hiilijalanjälkemme laskentaa, jotta voimme tukea sekä omia työntekijöitämme että asiakkaidemme vastuullisuustavoitteita,” kertoo Darekonin vastuullisuuspäällikkö Meeri Virkkala.