Darekon on ostanut ruotsalaisen elektroniikan sopimusvalmistajan

Syyskuun 6. päivä allekirjoitetulla sopimuksella on Darekon hankkinut Tukholmassa toimivan ruotsalaisen IHAAB Component Systems AB:n koko osakekannan. Yhtiön tytäryritykset SMD Production AB ja Kelab Systems AB kuuluvat kauppaan. Hankinta on osa Darekonin johdonmukaista laajentumis- ja kansainvälistymisstrategiaa.

SMD Production AB ja sen sisaryritys Kelab Systems AB tarjoavat asiakkailleen elektroniikan sopimusvalmistuspalveluja. Yhtiöt ovat erikoistuneet lääketieteellisten laitteiden ja teollisuuselektroniikan valmistamiseen.

Yhtiöiden liikevaihto on noin neljä miljoonaa euroa, sen n. 25 työntekijää toimivat 1 000 m2 tiloissa Tukholmassa. Se sopii täydellisesti Darekonille. Oikea asiakaskanta ja osaava henkilökunta.
Yhtiöiden toiminta jatkuu entisellään ja aikaisempi omistaja ja toimitusjohtaja Peter Strömgren jatkaa toistaiseksi toimitusjohtajana.
Hankitun yhtiön toimintaa ja yhteistyötä Darekonin muiden tehtaiden kanssa tullaan kehittämään pitkäjänteisesti. Toisaalta yhtiön osaava henkilökunta tuo lisää osaamista ja paikallistuntemusta Darekonin organisaatioon. Darekonin suuremmat resurssit ja vakavaraisuus antavat hankitulle yritykselle myös entistä paremmat edellytykset kasvaa ja vahvistaa asemaansa Ruotsin markkinoilla.
”Ruotsin markkinat ovat meille mielenkiintoiset. Hankinnan kautta meidän tietomme Ruotsin markkinoista paranee ja opimme lisää esimerkiksi paikallisesta toimittajakentästä. Uskomme toimialaan ja haluamme mennä eteenpäin. Tämä hankinta tukee erinomaisesti pitkän tähtäimen kasvustrategiaamme.” toteaa Darekonin toimitusjohtaja Kai Orpo.
”Kun Darekon lähestyi vuonna 2018 lähestyi minua näin välittömästi ison mahdollisuuden SMD/KELAB:lle olla jotain isompaa. Darekonin kunnianhimolla ja vahvuuksilla ja SMD/KELAB:n olemassaololla Ruotsin markkinoilla uskon vahvasti, että tästä kehittyy vahva ja menestyvä kokonaisuus Ruotsin elektroniikan sopimusvalmistusmarkkinoille” lisää Peter Strömgren.

Halutessanne lisätietoja voitte olla yhteydessä:

Kai Orpo/ Oy Darekon Ltd
Tel. +358 40 500 05 62
Kai.orpo@darekon.fi

Peter Strömgren/ SMD Production AB
Tel- +46 70 580 29 00
Peter.stromgren@telia.com

Oy Darekon Ltd on lääketieteellisten laitteiden ja teollisuuselektroniikan sopimusvalmistaja. Darekon on perustettu vuonna 1985 ja sen tehtaat sijaitsevat Haapavedellä, Klaukkalassa, Savonlinnassa ja Gdanskissa Puolassa. Yhtiön likevaihto oli 53 miljoonaa euroa vuonna 2020 ja työntekijämäärä yli 300. www.darekon.com

Valikko